Tervetuloa sivuilleni, alkuun esittelen hieman yritystäni sekä itseni. Olen Saara Isola, tilan yrittäjä. Heikkisen haka on pieni maatila Hailuodossa, perinteinen vanha pihapiiri, mummola, johon muutin asumaan ja yrittämään jo 30 vuotta sitten. Tilalla asuu kanssani lauma eläimiä, hevosia, koiria, kissat, lapinlehmät ja vuohi Ferrari.
Koulutukseltani olen artesaanipuuseppä ja puusepän tilaustyöt ovatkin olleet koko yrittäjäaikani päätoimeentulo. Työkokemusta on tullut vuosien varrella runsaasti – puuseppä ei kuitenkaan ole koskaan täysin oppinut ja siinä piileekin osa koko työn viehätystä.
Tilalla on ollut hevosia koko ajan minun täällä asuessani, joten noin kymmenen vuotta sitten aloin sivutoimena ja harrastuksenani vetämään myös ratsastusretkiä halukkaille. Hailuodon merenrannat, mäntymetsät ja hiekkatiet ovat kuin toinen kotini, siellä opastan ihmisiä hevosten ja Hailuodon ihmeelliseen maailmaan. Hevosina on tällä hetkellä islanninhevosia ja yksi suomenhevonen.
Arki tilalla on usein kiireistä, joten jos haluat tulla tutustumaan tilaani, tekemään suunnitelmia tilauksia varten tai ratsastusretkelle, olethan ennakkoon yhteydessä. Minut tavoittaa parhaiten puhelimitse, ainakin kesäaikaan.
Tervetuoloa Hailuotoon! Täällä on monenlaista katsottavaa ja koettavaa kaikkina vuodenaikoina. Pääset Hailuotoon lautalla. Talvisin kelien salliessa, käytössä on myös jäätie.
Kotisivut yritykselle tuottaa ja ylläpitää DigiSilta Oy